tiistai 3. joulukuuta 2013

Juhlat ilman juhlajuomaa

Olen koko ikäni pitänyt lausahdusta "ilo ilman viinaa on teeskentelyä" perin kummallisena. En ole koskaan ymmärtänyt, onko se tarkoitettu vakavasti otettavaksi väitteeksi vai ironiseksi piikiksi suomalaista juhlimiskulttuuria kohtaan. Joka tapauksessa se ei voisi olla enempää valheellinen toteamus. Täällä juhlittiin koko viikonloppu. Ihmiset rannalla, autoissaan, hotellilla, telttailemassa. Oli melua ja iloa, musiikkia ja hyvää ruokaa. Eikä pisaraakaan alkoholia. Olemme maan konservatiivisimmassa Emiraatissa, jossa alkoholi on kokonaan kielletty eikä sitä ole tarjolla edes hotelleissa, puhumattakaan siitä, että sitä voisi ostaa kaupasta tai juoda julkisilla paikoilla. Eikä sitä kukaan varmasti osannut edes kaivata.

Kun kuljimme parina iltana rannassa ja rantakadun varrella, jouduin oikein miettimään, mikä tässä mölyssä ja tungoksessa on erilaista kuin yleensä. Ja kun hoksasin, että kyse on tietenkin siitä, että kaikki ovat selvin päin, juhlat alkoivat tuntua suorastaan ihmeellisiltä. Suuria porukoita eri-ikäisiä ihmisiä oli kokoontuneina valtaville piknik-vilteille runsaiden ruokatarjottimien ympärille nauttimaan juoman sijaan toistensa seurasta! Lapset juoksivat, leikkivät, huusivat ja nauroivat jossain siinä lähettyvillä, ja aikuiset juttelivat keskenään samalla seuraten lasten touhuja. Sukupolvien välisten tiiviiden suhteiden ansiosta lapset ovat irrottamaton osa niin nuorten kuin vanhojenkin elämää, ja olemme itsekin saaneet nauttia siitä, miten ihanasti lapset huomioidaan ja otetaan luontevasti osaksi kaikenlaista toimintaa. Esimerkiksi maanantai-iltana molemmat pojat jäivät ihailemaan hienoja moottoripyöriä kadun varteen. Pian paikalle tuli yhden pyörän omistaja - nuori paikallinen mies - joka nosti molemmat pojat vuorollaan yhden pyörän kyytiin! Tuntui mukavalta sekä pojista että äidistä.

Nuoret kulkivat osaksi omissa porukoissaan - naiset (kauniina kuin nuket) ja miehet erillään tietenkin - ja osaksi olivat suurien piknikvilttien ympärillä hekin.Täällä tulee sellainen olo, että suvun ei tarvitse olla edes rakas, jotta sen kanssa jaetaan elämää. Suku vain on, kuten perhekin, ja kuuluu elämän eri käänteisiin. Lisäksi tällaisessa pienessä kaupungissa, jossa kaikki varmaan tuntevat toisensa ainakin jollain tavalla, muillakin kuin sukusiteillä toisiinsa liittyneet ihmiset jakavat vähintäänkin aikaansa, mutta varmasti myös muuta elämäänsä toistensa kanssa. On tullut sellainen käsitys, että ilman jonkinlaista verkostoa täällä on vaikeaa tai mahdotonta saada asioita etenemään. Tieto kulkee nopeasti tahoille, joiden ei edes tiennyt olevat missään tekemisissä keskenään. Voi vain yrittää kuvitella, miten täällä kasvavat nuoret oppivat hahmottamaan yhteisöä ja toimintakulttuuria. Suvun ja muiden omille vanhemmille merkittävien ihmisten kanssa on syytä tulla toimeen, osoittaa kunnioitusta ja elää muutenkin "niin kuin kuuluu", jotta tulevaisuudessa mahdollisimman monet ovet olisivat auki. Yhteisön paineessa on hyvät ja huonot puolensa.

Mutta ainakin juhlan aikaan suurilla tuttavaverkostoilla on runsaasti hyviä puolia! Mikäpä olisi upeampaa kuin istua tummenevassa lämpöisessä illassa ympärillä suuri joukko ihmisiä, joiden kanssa on puhuttavaa ja naurettavaa - ja niin monella tapaa turvallista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti