keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Jumppaa

Uuden vuoden kunniaksi ja paikallisten esimerkin innoittamana olen yrittänyt innostua itsekin liikkumaan enemmän. Eri liikuntalajien harrastusmahdollisuudet vain ovat aika rajalliset.

Aina voi tietenkin kävellä. Rannassa kävelylenkin voi tehdä ihanissa maisemissa (tosin viime päivät maisema on ollut harmaa, tuulinen ja sateinenkin, vaikka jo hetken kuvittelin "kevään" tekevän tuloaan) ja pahimmillaan - tai parhaimmillaan - kokonaan unohtaa olevansa kohottamassa kuntoaan. Vaatetusta pitää vähän miettiä ja siksikin kävely on hyvä laji. Sitä voi tehdä vaikka pitkä hame päällä näyttämättä totaalisen pöljältä, kun taas juokseminen hame päällä ei kertakaikkiaan onnistu.

Kävelylenkkiä voi tehdä myös puistossa. Lasten kiipeillessä ja laskiessa mäkeä itsestään huolehtiva äiti-ihminen voi kulkea noin 50 metrin mittaista rataa kiipeilytelineen ympärillä. Jos kuntoilee naisten puistossa naisille tarkoitettuna päivänä, voi lenkin vaikka tehdä trikoissa ja t-paidassa ilman suurempaa tuijotusta.

Puistossa on lisäksi tarjolla kuntoiluvälineitä. Niissä varmasti saisi myös hien pintaan, jos niissä harjoittelemiseen pystyisi suhtautumaan niiden ansaitsemalla (?) vakavuudella. Siihen en ole vielä kyennyt, koska purskahtelen nauruun kuvitellessani, miltä näytän niissä heiluessani.

Sitten on kuntosali. En ole vielä käynyt muualla kuin hotellin pienellä salilla, mutta se on oikein riittävä. Uteliaisuuttani voisin vierailla muuallakin, mutta saa nähdä, saanko sellaista aikaiseksi. Hotellilla on tietty aika päivästä, jolloin sali on varattu vain naisasiakkaiden käyttöön. Muutoin sinne ovat tervetulleita sekä miehet että naiset. Yleensä siellä tosin on aika hiljaista. Jumppa sujuu siellä samoin kuin missä tahansa muuallakin, joten siitä ei oikein ole kerrottavaa.

Mutta häveliääseen pukuhuonekäyttäytymiseen oli aluksi oli näin reteänä suomalaisena vähän totuttelemista. Ei nimittäin sovi vaihtaa vaatteita lokerikon edessä, kuten olisi kätevää, vaan nainen ja tavarat on raahattava erilliseen pukeutumiskomeroon niin treenivaatteita vaihtamaan kuin suihkuun menoa varten riisumaan. Ja sitten tavarat kuljetetaan taas takaisin lokeroon. Ja suihkusta ei voi hilppaista noin vaan (siihen ihanaan suomalaiseen) saunaan vaan on syytä olla vähintään pyyhe ympärillä (myös saunassa), mielellään uima-asu. Saunassa on yksi ihminen kerrallaan, vaikka sinne mahtuisi muutama. Ja katsekontaktia on sopiva välttää. Näin olen ainakin tarkkailuni perusteella päätellyt.

Uimaan voisi mennä, jos tarkenisi. Muistutan itseäni siitä, että jotkut uivat tammikuussa siellä Suomessakin ja sillä karistelen tekosyyt ja pulahdan altaaseen. Ehkä jo huomenna...

Tyylinäyte puiston kuntoilukojeessa
Ei varsinaisesti houkuttele uimaan
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti